Organisaation muutos 27.11.2008
Hyvä harjoittelija,Olet saattanut kuulla, että kattojärjestössämme International Kokondo Association (IKA) on ollut sisäisiä jännitteitä, joiden johdosta kaksi myös meille suomalaisille tuttua johtohenkilöä ovat eronneet. Nämä henkilöt ovat Daniel Cohen ja Scott Cohen. Heidän mukanaan myös suuri määrä muita IKAan kuuluneita mustia vöitä ja heidän pitämiään Dojoja ovat jättäneet IKAn.
Me täällä Suomessa olemme joutuneet tästä johtuen harmilliseen tilanteeseen, jossa olemme joutuneet ottamaan tähän asiaan kantaa, ja valitsemaan ryhmittymän kenen kanssa olemme jatkossa ensisijaisessa yhteistyössä.
Olemme kokoontuneet Vantaan ja Tikkurilan Kokondo yhdistysten mustien vöiden kesken tämän asian puitteissa ja olleet kirjeenvaihdossa eri osapuolten kanssa. Yhteisellä päätöksellä olemme päättäneet jättää IKAn ja jatkaa yhteistyötä Dan ja Scott Cohenin ja heidän edustamien seurojen kanssa.
Uuden organisaation nimi on Kokusai Seirenkai Shusai (International Seirenkai Organization). Seirenkai tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Yhtenäisyyden ja Rehellisyyden Liittoa”. Sanalla on myös huomattavasti syvällisempi ja konkreettisempi merkitys, josta tullaan julkaisemaan asiaankuuluvaa informaatiota lähiaikoina.
Tällä ei tule olemaan merkittäviä vaikutuksia harjoitteluun Suomessa, asiat jatkuvat ns. vanhaan malliin. Harjoittelemme samaa karatea ja jujutsua kuin aikaisemminkin. Uuden kansainvälisen organisaation rakenteesta ja toiminnasta tullaan tiedottamaan mahdollisimman nopeasti. Jos sinulla on kysymyksiä asiaan liittyen, voit lähettää niitä osoitteeseen info@kokondo.fi tai esittää niitä kotisivujemme keskustelu-foorumin yhteydessä.
Kunniottaen,
Opettajat